keskiviikkona, huhtikuuta 26, 2017

Puutarhamme Kotivinkissä

Voi miten ihana muistutus kesästä oli viime viikolla ilmestyneessä Kotivinkissä.

Anu ja Suvi vierailivat viime kesäkuussa meillä ja vietimme aurinkoisen aamupäivän vanhoja muistellen, tulevista haaveillen ja nykyistä ihmetellen. Ehdottomasti parasta näissä lehtijutuissa on uusiin ihmisiin tutustuminen, en niinkään välitä siitä "kokovartalosiivouksesta" joka pitää tehdä kotiin, pikkutaloon, kasvihuoneeseen, terassille...ennen kameroita. Siinä saa tällainen pikkuisen boheemimpi tyyppi tehdä viikon töitä :)



Innostuin etsimään omia kuviani viime kesältä, lohduksi lumen valkaisemaan huhtikuuhun ja inspiraatioksi tulevaan puutarhakauteen.
Muistuttamaan meitä kaikkia siitä että kesä tulee joka vuosi, ennemmin tai myöhemmin :)



Pidin kovasti tästä vihreä-valkoisesta värityksestä terassikukissa ja tänä vuonna taidan päätyä
samoihin ratkaisuihin. Osa kesäkukista on talvehtinut mallikkaasti pikkutalossa mutta aina tarvitaan täydennystä :)





Jos haluat nähdä lisää, uudesta Kotivinkin puutarhaekstrasta löytyy :)





SHARE:

tiistaina, huhtikuuta 25, 2017

FACE THE CANCER -pääsylippuarvonta!

Pian alkava toukokuu tuo tullessaan mahtavia juttuja, tapahtumia joissa 
saan olla mukana ja kutsua sinutkin!
Tässä niistä ensimmäinen joka koskettaa niin monia meistä. 

17.5 klo 18-20

on aikaansaavien turkulaisnaisten toteuttama muotinäytös jonka pääosassa ovat 
syövän kohdanneet naiset. 
Eri ikäiset, eri kokoiset ja eri vaiheessa hoitoja olevat sankarittaret joille tämän illan tarkoituksena on tarjota unohtumaton elämys.

Marina Seligsonilta lähtenyt mahtava idea on saanut siivet alleen ja keväinen hyväntekeväisyysilta antaa kasvot monelle tarinalle ja hyvän mielen meille tapahtumaan osallistuville.

Juontajana toimii itseoikeutetusti 

HEIDI SOHLBERG

joka on julkisuudessa kertonut rohkeasti sanoin ja kuvin rintasyövästään.

Tapahtumaan voit ostaa 10 € pääsylippuja täältä

Jokainen euro menee lyhentämättömänä suoraan 

SYÖPÄSÄÄTIÖN ROOSA NAUHA -KERÄYKSEEN.

Ilta järjestetään Aalto yökerhossa joka on avattu tammikuussa Ravintola Fontin alakertaan, Kauppiaskadulle, aivan Turun sydämeen.
Olimme täällä suunnittelupalaverissa ja puitteet ovat todella hulppeat! 
Pääsen kuvaamaan malleja näytöksen backstagelle ja toivottavasti saan napattua palan tunnelmaa myös blogiin jaettavaksi.
------
Haluan jakaa illan kanssasi ja olen lunastanut Syöpäsäätiön keräyssivulta 

ARVOTTAVAKSI 5 kpl PÄÄSYLIPPUJA!

Arvontaan voit osallistua jättämällä esiintyjille pienen tsemppiviestin kommenttikenttään 
(muista nimimerkki tai meiliosoite)
 tai kommentoimalla julkaisuun facebookissa Pikkutalon sivulla.
Arvonta päättyy 1.toukokuuta ja voittajien nimet/nimimerkit julkaisen blogissa ja facessa.

Mietin miten saisin somesta mahdollisimman paljon voimaa ja näkyvyyttä 
sydäntäni lähellä olevalle tapahtumalle?

Toivon ja vetoan että sinä, oma-aloitteisesti ja vapaaehtoisesti, 
jaat tämän postauksen omilla sivuillasi blogissa tai facebookissa 
ja toivon todellakin näkeväni useita teistä Aalto yökerhossa. 

SAMALLA HAASTAN MYÖS SINUT, TURKULAINEN YRITTÄJÄ,
OSALLISTUMAAN KERÄYKSEEN JA 
KUTSUMAAN PÄÄSYLIPUILLA OMAT ASIAKKAASI MUKAAN ILTAAN.
Tämä on valtavan hyvä tapa kertoa yrityksesi arvoista ja tavata asiakkaita samalla.

Lähtekää mukaan isolla porukalla viettämään kivaa iltaa.
Ja hei,  jatkot sitten Fontissa :)
------
Kannustetaan lavalle nämä rohkeat naiset, oman elämänsä supermallit, 
jotka tulevat 17.5 antamaan kasvonsa syöpätaistelulle 
ja annetaan aplodit energiselle ryhmälle joka ei ole laskenut työtunteja tätä tehdessään.
Jos löytyy tahtoa voi tehdä paljon hyvää.

Tässä alla on tapahtuman virallinen esite jonka voit myös kopioida ja jakaa somessa sydämesi kyllyydestä.

NÄHDÄÄN 17.5.
Sanna















SHARE:

tiistaina, huhtikuuta 18, 2017

Kasvitieteellinen puutarha

Jos kevään viipyminen ottaa voimille (niinkuin meillä) suosittelen suuntaamaan Kasvitieteelliseen puutarhaan. Täällä Turun suunnalla sellainen löytyy Ruissalosta ja eilisen kävelyretken jälkeen piipahdettiin haukkaamassa palanen tropiikkia, välimeren ilmastoa ja talvipuutarhan tunnelmaa.
Mieletön idea, kevätflunssainen nenä aukesi kaupanpäällisiksi, täällä oli hyvä hengittää :)

Sivuhuomiona todettakoon että asiakkaina oli todella paljon lapsiperheitä.
Mahtavaa!
On kivaa että puutarhassa on otettu lapset huomioon. On pupuja, kaloja, lintuja ja pääsiäisen kunniaksi oli puutarhan kasvustoon piilotettu pikku yllätyksiä.

Tässä muutamia maistiaisia kuvina, kannattaa piipahtaa jo näin aikaisin keväällä. 
Vaikka ulkoalueet ovat edelleen kovin karuja, kasvihuoneiden vehreys tuntuu sitäkin terapeuttisemmalta!

Lämpenis jo!
Sanna










SHARE:

maanantaina, huhtikuuta 17, 2017

Aamu - ihmisen parasta aikaa

Ollaan Pilkkikaverin kanssa molemmat aamuihmisiä, välillä vähän liiaksikin.
Mutta on siinä puolensakin, esimerkiksi tänään. 
Aamu oli meillä jo "pitkällä" klo 9 kun hypättiin autoon ja huristeltiin Ruissaloon Saaronniemen nokkaan kävelylle.
Onneksi huomasin napata kameran kainaloon. Peilityyni meri, hiljaisuus, pilvetön taivas ja vesi niin kirkasta etten ole koskaan nähnyt täälläpäin.

Energiaa viikkoon!
Sanna









SHARE:

torstaina, huhtikuuta 13, 2017

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!

Tällä aletaan pikkuhiljaa olla jo pääsiäistunnelmissa, 
suunnitelmissa hyvää ruokaa ja puutarhahommia.
Höystönä portaiden tekoa...

Ja ruoasta puheenollen, muistutan meidän kestosuosikista joka sopii pääsiäiseen:

BLANKON LAMMASPASTA

Ohje löytyy myös upeasta Turku lautasella- kirjasta

Pesto aurinkokuivatuista tomaateista:
2 dl aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä
1 valkosipulinkynsi
2 tl Maldon suolaa
6 rkl pinjansiemeniä
kourallinen basilikanlehtiä
2 rkl raastettua Parmagiano reggiano- juustoa
2 dl extravirgin- oliiviöljyä
---
400 g tagliatelle- pastaa
---
400 g lampaan sisäfilettä
4 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria
kourallinen villirucolaa
2 rkl pannulla paahdettuja pinjansiemeniä
6 rkl aurinkotomaattipestoa
Parmagiano reggiano lastuja
---
Valmista ensin tomaattipesto:
Hienonna valutetut aurinkokuivatut tomaatit tehosekoittimella. 
Hienonna morttelissa valkosipulinkynsi, suola, pinjansiemenet ja basilikanlehdet, lisää joukkoon parmesanraaste ja tomaattimassa.
Lisää oliiviöljy kokoajan sekoittaen.

Keitä tagliatelle ohjeen mukaan al dente ja sillä aikaa kun pasta kiehuu, valmista lihat.

Poista lihoista ohut kalvo ja leikkaa parin sentin pätkiksi.
Kuori ja leikkaa valkosipulit karkeaksi murskaksi.
(Tässä vaiheessa kannattaa ruokailijat kutsua pöytään sillä annokset ovat valmiit neljän minuutin kuluttua!)
Kuumenna vokkipannu tai paistinpannu kuumaksi, laita pannulle öljy, lihanpalat ja valkosipulit.
Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Paista noin minuutti tai kaksi, niin että liha jää mediumiksi. Siirrä lihat lämpimään vetäytymään (folion ja pyyhkeen alle).

Tässä vaiheessa tagliatelle on oikein ajoitettuna al dente.
Kaada vesi pois, sekoita (pannulla jolla olet paistanut lihat) joukkoon tomaattipesto nopeasti kuumentaen ja siirrä lämmitetyille pastalautasille.
Pyöräytä samantien pannussa rucolat ja jaa ne lautasille. Annostele lihat rucolan päälle.
Koristele pinjansiemenillä ja parmesanlastuilla.
---
Jos pyöritte Turussa, suosittelen maistamaan tätä Blankossa.
Löytyy kestosuosikkina listalta ympäri vuoden :)



Toinen superherkku pääsiäiseen ja grilliin on 

LAMPAANLIHA-PITATASKUT

Äläkä lannistu pitkästä ohjeesta!

Voit tehdä kaikki lisukkeet valmiiks jääkaappiin jo edellisenä päivänä.

Tsatsiki:

n. 500g turkkilaista jogurttia
1 kurkku
1-2 valkosipulin kynttä
minttua
oliiviöljyä
sitruunan kuorta
suolaa
mustapippuria

Kuori kurkku, poista keskeltä siemenkota ja raasta kurkku. Ripottele päälle suolaa ja laita raaste itkettymään siivilään noin vartiksi. Voit lopuksi vielä painella ylimääräisen nesteen pois lusikalla. Sekoita kurkku jogurttiin, raasta joukkoon sitruunan kuorta (varo raastamasta valkoista osaa, se on kitkerää), purista valkosipulia oman maun mukaan. Mausta suolalla ja pippurilla, sekä pieneksi hakatuilla mintunlehdillä. Lisää loraus hyvää neitsytoliiviöljyä. Laita jääkaappiin vetäytymään vähintään pariksi tunniksi, mieluiten yön yli.
---
Pesto paahdetuista paprikoista ja cashewpähkinöistä:

2 punaista paprikaa
oliiviöljyä
1-2 valkosipulinkynttä
100 g cashewpähkinöitä
1 tl valkoviinietikkaa
chilijauhetta maun mukaan
suolaa
mustapippuria 

Leikkaa paprikat paloiksi ja laita paistonkestävään uunivuokaan. Lorauta päälle oliiviöljyä ja paahda 200-asteisessa uunissa 20-30 minuuttia, kunnes paprikat ovat pehmeitä ja reunoilta jo hieman mustuneita. 
Laita monitoimikoneeseen paahdetut paprikapalat, valkosipuli, cashewpähkinät, etikka ja mausteet. Jauha tahnaksi ja lisää hyvänmakuista oliiviöljyä sen verran, että koostumus on mieleisesi (suunnilleen muutama ruokalusikallinen). 
---
Couscous-salaatti:

2dl couscousia
reilu 2dl vettä
½ kasvisliemikuutio
fetaa
tomaattia
kurkkua
paprikaa
minttua
rucolaa
neitsytoliiviöljyä
sitruunamehua

Kiehauta vesi ja liemikuutio. Ota pois liedeltä, lisää veteen couscous ja anna imeytyä kannen alla noin kolme minuuttia. Leikkaa kasvikset ja yrtit kuutioiksi, sekoita jäähtyneeseen couscousiin. Purista joukkoon puolikkaan sitruunan mehu, lisää loraus neitsytoliiviöljyä. Murusta joukkoon fetajuustoa ja sekoita. Anna maustua jääkaapissa pari tuntia.

Couscousin voi halutessaan lämmittää kevyesti uunissa ennen tarjoilua.
---
Lampaanliha-kebakot:

500g lampaan jauhelihaa
2 siivua pekonia paloiteltuna pieneksi
1 muna
3 rkl korppujauhoja
½ dl vettä
1 tl suolaa 
mustapippuria

Sekoita kaikki ainekset taikinaksi ja muotoile siitä 6-8 kpl pitkulaisia pötköjä. Grillaa,mieluiten hiiligrillissä,
3 minuuttia / puoli.
---
Kokoa annos:
Kastele pita-leivät vedellä molemmin puolin ja pistä kuumaan grilliin tai uuniin hetkeksi jolloin niihin muodostuu ilmatasku ja saat halkaistua ne helpommin. 
Täytä tsatsikilla, paprikapestolla couscousilla ja lihapötköllä. 


Vinkki: Tee leivinpaperista ”hampparitaskuja” ja kokoa annokset niihin. Päätyy paremmin suuhun eikä rinnuksille.



Voi kun saatais edes osittain aurinkoinen pääsiäinen.

Ulkoilua ja uusia puutarhakirjoja kasvihuoneessa ois tilauksessa...

Buon appetito ja hyvää pääsiäistä!

Sanna




SHARE:

tiistaina, huhtikuuta 11, 2017

Keväinen Turku = lunta ja futista

Blogipostauksesta ei ole maksettu palkkiota 
vaan se on tehty rakkaudesta lajiin.
Yritykseni, Pieni Ideatalo
tekee yhteistyötä FC Inter-shopin kanssa.

Mun piti kirjoittaa teille jalkapallosta vasta pääsiäisenä mutta huomaan että sormet laulaa nyt jo ja ajatus on huomisessa FC Interin kauden avauksessa.
Joo, siis
HUOMENNA SE ALKAA!


Ajettiin Pilkkikaverin kanssa hetki sitten kotiin rautakaupasta ja vilkaistiin toisiamme merkitsevästi kun taivaalta alkoi tuiskuttaa lunta.
Yhteen ääneen:" Huomenna on peli, toivottavasti muuttuu keli!"
Kumpaakaan ei huolettanut pääsiäiseen suunniteltu ulkoportaikon remontti, ei maalauskelit vaan se huominen peli! Tätä on siis kaivattu :)

Eilen hipsin katsomaan että kaikki on kunnossa Inter-shopissa ja piipahdin samalla Veritaksen Olé- ravintolaan lounaalle. Kannatti, sillä sain kutsun jäädä kauden alun Kick Offiin jossa joukkue esittäytyi tyylikkäänä tummissa puvuissa, kuulimme kommentteja ja odotuksia valmentajilta sekä pelaajilta ja kaupan päälle sain kivoja kuvia. Normaalisti näiden herrojen esityksiä katsellaan kauempaa, kentän laidalta kannustaen.


FC Interin uusi kapteeni, Timo Furuholm 
Carita Varjosen haastateltavana


Seuraikoni Henri Lehtonen on pelannut koko Veikkausliigauransa 
samassa seurassa, kumarrus.


Maalivahti Henrik Moisander


Viime kauden tehokkain, Njazi Kuqi


Alan Henrique Ferreira Bastos Soares, puolustaja nro 4 


Petros Kanakoudis


Joukkueen kuopus, muttei mikään maskotti
Elias Mastokangas


On hyvin ymmärrettävää miksi Turun Pukumyynti tekee yhteistyötä joukkueen kanssa.
Ei tällaisia "henkareita" ihan joka päivä kävele vastaan...

Nämä herrat ovat vetovastuussa FC Interin kauden 2017 menestyksestä 

Päävalmentaja Shefki Kuqi ja Fabrizio Piccareta


Pelivinkkejä en tohdi näille herroille jakaa mutta yhden neuvon annan:

Ottakaa mallia näistä pelaajista ja tehkää perässä!

SYDÄMELLISET ONNITTELUT SUOMEN MESTARUUDESTA 2016-2017

FC INTER POWERCHAIR!





Huomenna on pelipäivä, FC Inter-RoPS alkaa klo 18.30 ja sitä ennen hipsitään höyryävien patojen äärelle. Veritas stadionilla on tarjolla Matsiruokaa 8,00€ aikuisille ja 5,00€ lapsille ja näemme kuuluisien itsetehtyjen lihapullien ja perunamuusin paluun. Can´t wait!
Kaikki peliin ja hellapoliisille vapaapäivä :)

Tulen esittämään teille Veritaksen "ravintoympyrän" tässä lähipäivinä, kunhan saan huomenna koemaistettua eri ravintoloiden tämän kauden tarjonnan.
Juu, se olen sitten minä joka siellä kuljen kameran ja haarukan kanssa 
mussuttamassa maistiaisia joka padasta :)

Nyt lähden kaivamaan esiin villahousuja, fanihuivia ja kannatustorveani.

HUOMENNA SE ALKAA VERITAKSELLA,
VEIKKAUSLIIGA 2017!

Nähdäänkö?
Sanna 













SHARE:

maanantaina, huhtikuuta 10, 2017

Hygge hukassa hetken!

Huhhuh, tänään on juostu tukka putkella palaverista toiseen,
kamera kainalossa ja kypärä toisessa.

Kiva päivä mutta kieltämättä meinas Hygge hukkua jossain vaiheessa.

Nyt on vimpat työhommat hoidettu koneella, saunottu ja on viimein aika rauhoittua.
Taidan kaivaa tuon mainion Hygge- kirjan esiin ja kääriytyä Schjerfbeckin silmien alle makuuhuoneeseen.

Sellainen asia mua ihmetyttää että kun käytiin alkuvuodesta Turun Taidemuseossa Schjerfbeckin näyttelyssä, jota oli siinä vaiheessa vielä 2 viikkoa jäljellä, kaikki näyttelyjulisteeet oli myyty loppuun. Ei siinä mitään, mutta meille kerrottiin ettei niitä tehdä enää! Kuvittelen että niitä ois kannattanut painaa lisää kun viimeisten viikkojen aikana kävi vielä kymmeniä tuhansia suositussa näyttelyssä.

No, asiahan ei tietysti minulle kuulu...

Sinisiä unia toivotellen,
Sanna






SHARE:

torstaina, huhtikuuta 06, 2017

My name is Kasvi, Arno Kasvi!

Kevät tuo joka vuosi takuuvarmasti tullessaan kärpäset, muuttolinnut ja puutarhakirjat.

Veljekset Luonto ja Into heräilevät käsi kädessä, viimeistään kesäaikaan siirryttäessä.
Energiaa on kuin pienessä kylässä ja jokainen puutarhaihminen tuntee voimiensa ja aikansa vastaavan  maansiirtokonetta, ainakin bobcatia :)

Niin täälläkin...

Tänä keväänä tätä vihreää tunteenpaloa on ruokkinut tieto henkilökohtaisen puutarhaguruni, Arno Kasvin, uuden kirjan ilmestymisestä. Aika harvoin on tällä tavalla päivystetty postilootan kupeessa odottamassa arvostelukappaletta...

Ja tässä se nyt on!

Arno Kasvi
PALSTALTA 
PAREMPAA


Tykkään Arnon kirjoissa siitä että niissä on sitä oikeaa tekemisen meininkiä. Kuvat ovat aidon oloisia, ohjeet sen verran syventäviä että niistä löytää pidempäänkin viljellyt aina jotain uutta.
Pienet reseptit ja lasi kylmää valkkaria vieressä kertovat että osaa se Arnokin nauttia puutarhasta, ei pelkästään hoitaa sitä.  Arvatkaa mikä on hassua. Oon kuunnellut puutarhaneuvosta niin paljon radiosta että saan miellyttävän seuralaisen aina kun avaan jonkun kirjoistansa, Arno -äänikirjan korvien väliin. Kirjan teksti on niin samanoloista kuin herran jutustelut :)


Toki täytyy sanoa että Arnon aiemmat kirjat ovat opettaneet jo sen verran että ei täällä varmaan mitään valtavan uutta tietoa ole. Sen näkee sitten kun olen ahminut kokonaan läpi, puutarha pitää nöyränä ja muuntautuu joka vuosi. Mutta sulle joka haluat ensimmäisiä kertoja perustaa keittiöpuutarhan, viljellä omat suuhunpantavat palstalla, laatikoissa, katolla tai vaikka parvekkeella, sanon että tämä kirja on juuri se joka tulee hankkia. Tämä on todennäköisesti se ensyklopedia joka pysyy hyllyssä ja auttaa kasvatusongelmissa ja uusien lajien kokeiluissa koko puutarhurinuran ajan.
Täytyy olla aika tampio jos ei Arnon ohjeilla onnistu :)

No joo joo, toki tuholaiset, pasaatituulet ja monsuunisateet voi pilata sadon.
So what, ens vuonna tulee uusi kesä taatusti viisaampana.
Kun tässä hommassa ei ole leipä kiinni, kasvattamisesta voi tehdä terapiamuodon ja iloita siitä mitä luonto antaa.

Kaivelin kuvia aiemmilta vuosilta ja ainakin näistä herkuista saan kiittää puutarhaneuvosta ja hänen aiempia oppejaan.

Tulis jo kesä...
Sanna










Arno Kasvin Palstalta parempaa- puutarhakirja on saatu pyydetty kustantajalta arvostelukappaleena.





SHARE:
© Pikkutalo. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig